Yritys

Inweld Oy on perheyritys Janakkalassa. Olemme kasvaneet voimakkaasti hyvän maineemme ansiosta, sillä toimintamme on joustavaa ja läpinäkyvää. Haluamme kasvaa asiakkaidemme mukana ja olla aidosti heidän tukenaan, kun he tarvitsevat luotettavan, avoimen ja joustavan toimijan avukseen. Tavoitteenamme on, että iloinen yritysilmeemme muistuu asiakkaidemme mielessä, vielä vuosienkin jälkeen.

Toimintamme on keskittynyt Etelä-Suomen alueelle. Asiakaskuntamme koostuu metsä-, paperi-, kemian-, teräs-, energia- ja elintarviketeollisuudesta. Lisäksi tuotamme palveluita rakennus- ja maanrakennusalalle sekä kunnallisille liikelaitoksille. Yrityksemme henkilöstö on laajentunut melkein 30 työntekijään ja palvelumme laajeni myös sähköautomaation palveluihin. Haluamme kasvaa asiakkaidemme mukana ja olla heidän tukenaan, kun he tarvitsevat luotettavan, avoimen ja joustavan toimijan avukseen.

Panostamme voimakkaasti laajentuneen henkilöstömme hyvinvointiin, koulutukseen sekä turvalliseen tekemiseen. Inweldin toiminta perustuu henkilökohtaiseen asiointiin. Kun kaipaat luotettavaa ja tehokasta yhteistyökumppania teollisuuden palveluihin, ota meihin yhteyttä!

 

  • 2012
  • 12Mar
    Timo Kurkela perusti yrityksen vuonna 2012 Janakkalaan. Toiminnan alkaessa, yrityksen nimi oli TAK Oy Janakkala ja hän työskenteli yrityksessä yksin.
    Lue lisää
  • 2016
  • 12Mar
    Toiminnan lähtiessä vahvaan kasvuun, Timon poika Janne Kurkela tuli mukaan yritystoimintaan vuonna 2016. Tuolloin yrityksen nimi muutettiin Inweld Oy:ksi.
    Lue lisää
  • 2017
  • 12Mar
    Toimintamme on keskittynyt Etelä-Suomen alueelle. Asiakaskuntamme koostuu metsä-, paperi-, kemian-, teräs-, energia- ja elintarviketeollisuudesta. Lisäksi tuotamme palveluita rakennus- ja maanrakennusalalle sekä kunnallisille liikelaitoksille.
    Lue lisää
  • 2018
  • 04Dec
    Panostamme voimakkaasti laajentuneen henkilöstömme hyvinvointiin, koulutukseen sekä turvalliseen tekemiseen. Inweldin toiminta perustuu henkilökohtaiseen asiointiin. Kun kaipaat luotettavaa ja tehokasta yhteistyökumppania teollisuuden palveluihin, ota meihin yhteyttä!
    Lue lisää
  • 2019
  • 13Mar
    Yrityksemme henkilöstö on laajentunut melkein 30 työntekijään ja palvelumme laajeni myös sähköautomaation palveluihin. Haluamme kasvaa asiakkaidemme mukana ja olla heidän tukenaan, kun he tarvitsevat luotettavan, avoimen ja joustavan toimijan avukseen. Tavoitteenamme on, että iloinen yritysilmeemme muistuu asiakkaidemme mielessä, vielä vuosienkin jälkeen.
    Lue lisää

Teollisuuden palvelut kaikille teollisuuden aloille.

Haluamme kasvaa asiakkaidemme mukana ja olla heidän tukenaan, kun he tarvitsevat luotettavan, avoimen ja joustavan toimijan avukseen. 

 Käynti- ja postiosoite

Inweld Oy
Rastikankaantie 5
14200 Turenki

 Yhteystiedot

Janne Kurkela
Toimitusjohtaja
050 9184866
janne.kurkela@inweld.fi

Verkkosivut - Opiferum Oy